taustayhteisö

Lippukunnan taustayhteisönä toimivat Hollolan ev.lut. seurakunta sekä Kärkölän kunta.

Kärkölän kunnalta saamme käyttöoikeuden vanhan kirjaston yläkertaan sekä rahallista avustusta.

Hollolan ev.lut. seurakunta tukee lippukunnan toimintaa mm. rahallisin avustuksin sekä tarjoamalla omistamiaan tiloja lippukunnan käyttöön. Kirjaston yläkerta ei ole esteetön tila, mutta tarvittaessa saamme esteettömän kokouspaikan järjestettyä seurakunnan tiloihin. Lisäksi lippukunta tekee vuosittain yhteistyötä seurakunnan kanssa osallistumalla esimerkiksi Yhteisvastuukeräyksen toteuttamiseen sekä erilaisiin tapahtumiin.

Toiseen uskontokuntaan kuuluminen tai kirkkoon kuulumattomuus eivät ole este partiotoimintaan osallistumiselle, eikä ketään velvoiteta osallistumaan yhteisiin toimintoihin, mikäli uskonnollinen tai muu henkilökohtainen vakaumus sen estää.

Yhteistyötä teemme myös monien muiden pienempien toimijoiden kanssa, joiden apua arvostamme suuresti.

Suomen Partio LUONTO EEVAHELLE DSCF8798